Ensimmäisellä albumillaan Dirk Wears White Sox postpunkkari Adam Ant oli saavuttanut jalansijaa goottipiireissä. Mies ei kuitenkaan suostunut tyytymään kulttisuosioon; hänen tavoitteenaan oli maailmantähteys. Niinpä hän otti yhteyttä Malcolm McLareniin, pahamaineiseen svengaliin, joka oli tehnyt mainiota jälkeä Sex Pistolsin managerina. McLaren huomasi kuitenkin nopeasti, että Ant oli yhtä omaehtoinen ja vaikeasti komenneltava kuin Johnny Rotten konsanaan. McLarenin ratkaisu oli antaa kenkää Adamille, ja keksiä uutta puuhaa (=rooli McLarenin uudessa projektissa Bow Wow Wow’ssa) tämän taustabändille.
Adam Ant ei lannistunut, vaan piti kiinni McLarenin luomasta uudesta imagosta, joka oli jotakuinkin yhdistelmä navajo-intiaania ja vallankumoussodan sankaria. Hän rekrytoi uuden taustabändin: ryhmän burundirumpaleita sekä kitaristikaverinsa Marco Pirronin. Näiden kanssa hän levytti Kings of the Wild Frontier -albumin, joka viihtyi Britannian albumilistan kärjessä usean viikon ajan. Mies oli siis vahvasti matkalla maailmanmaineeseen.
Albumin mainio nimikkoraita on häkellyttävä yhdistelmä tribaalisia rumpuja, vahvaa Duane Eddy -henkistä kitarariffiä sekä Adam Antin kulttijohtajan karismaa huokuvaa heimojulistusta. Tätä paremmaksi täysin laskelmoitu popmusiikki ei voi mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti