Tori Amos: Professional Widow

31.3.2011: Tori Amos: Professional Widow (1996; Amos)

90-luvun vahvojen ja persoonallisten laulaja-lauluntekijänaisten kermaan kuuluva Tori Amos tunnetaan etenkin pianovoittoisista sävellyksistään, mutta hänen laajaan repertuaariinsa kuuluvat myös barokkisoittimet sekä myöhemmällä uralla myös elektronisten elementtien hyödyntäminen. 

Cembalolla säestetty Professional Widow on henkeäsalpaava esimerkki Tori Amosin raa’asta ilmaisun voimasta. Torin itsevarman provokatiivinen tulkinta on raivokkuudestaan huolimatta silkkaa hunajaa. Huhujen mukaan Courtney Lovesta kertovat sanat viiltävät syvältä – etenkin loppulause on yksinkertaisesti lyömätön. Myöhemmin samana vuonna Armand van Heldenin miksaama house-versio Professional Widow’sta nousi Britannian singlelistan kärkeen. 

Tori Amos: Professional Widow 

Bloc Party: Banquet

30.3.2011: Bloc Party: Banquet (2005; Bloc Party)

Post punk revival -skeneen vähintäänkin vaikutteidensa puolesta istuva Bloc Party tuo post punkin elementit mainiosti tälle vuosituhannelle: laulaja Kele Okereke tihkuu hermostunutta elinvoimaa, ja bändin soundi on juuri sopivan tiukka ja ohut. Eritoten rumpali Matt Tong työskentelee vimmatusti, mutta pysyy samalla millintarkasti rytmissä. 

Bloc Party osui kultasuoneen ensimmäisellä albumillaan Silent Alarm, jonka muun muassa NME-lehti valitsi vuoden 2005 parhaaksi levyksi. Albumin erinomainen Banquet-raita oli yhtyeen läpimurtohitti Yhdysvalloissa. Banquet on mainiosti kolmeen minuuttiin tiivistetty paketti jännittynyttä energiaa, joka toimii tarkoituksenmukaisesti myös tanssilattialla. 

Bloc Party: Banquet 

The Monkees: Daydream Believer

29.3.2011: The Monkees: Daydream Believer (1967; Stewart)

Monkees edustaa sitä nimenomaista hetkeä, jolloin popmusiikista tuli täysin tuotteistettua. Koe-esiintymisten kautta (Stephen Stills ei päässyt bändiin huonojen hampaidensa takia!) valitun bändin pojat eivät alkuun edes saaneet tuottajilta lupaa soittaa omia soittimiaan. Lahjakkaalta Mike Nesmithiltä paloi ensimmäisenä päreet tuotantokoneiston ylivaltaan; Monkees-uran jälkeen hän onkin niittänyt arvostusta laulunkirjoittajana. 

Joskus arveluttavasta laskelmoinnista syntyy erinomainen lopputulos; näin kävi myös Daydream Believerin kohdalla. Se on mahdollisesti kaikkien aikojen aseistariisuvin popkappale, tarina lapsuuden lopusta. Huominen on sekä epävarma että toiveikas. Sokerin seassa on aimo annos kirpeyttä, mutta laulu on kuitenkin enemmän suloinen kuin katkera. Tämä on popmusiikkia parhaimmillaan. 

The Monkees: Daydream Believer 

John Cooper Clarke: Evidently Chickentown

28.3.2011: John Cooper Clarke: Evidently Chickentown (1980; Clarke)

Merkittävimpiin punkrunoilijoihin lukeutuva John Cooper Clarke on tullut tunnetuksi eritoten eloisasta a cappella -runonlausunnastaan. Selätettyään 80-luvun heroiiniriippuvuutensa hän alkoi keskittyä live-esiintymisissään myös stand up -materiaaliin. 

Salfordin bardiksikin tituleerattu Clarke julkaisi useita levyjä 70–80-luvun vaihteessa. Vuonna 1980 ilmestyneen Snap, Crakle & Bop -levyn erinomainen avausraita Evidently Chickentown luottaa hypnoottisen kompin tahdittamaan kiihkeään, nopeatempoiseen kerrontaan. Viime vuosina raitaa on käytetty muun muassa Sopranosissa sekä Control-elokuvassa. 

John Cooper Clarke: Evidently Chickentown 

Fleet Foxes: Ragged Wood

27.3.2011: Fleet Foxes: Ragged Wood (2008; Pecknold)

Seattlelainen Fleet Foxes tuli suuremman yleisön tietoisuuteen julkaistuaan ensilevynsä vuonna 2008. Yhtyeen ajaton, rehevästä musiikkiperinteestä ammentava sekoitus folkkia ja barokkipoppia toi raikkaan tuulahduksen menneistä vuosikymmenistä 2000-luvulla, kuulostamatta kuitenkaan aikansa eläneeltä. Musiikissa korostuvat pintaa syvemmät lyriikat sekä kauniit, viipyilevät melodiat ja harmoniat. 

Ragged Wood lienee levyn selkein paluu 70-luvulle. Biisin harmoniat sekä rakenne tuovat mieleen Crosby, Stills & Nashin parhaina vuosinaan. Robin Pecknold ei sorru kirjoittamissaan lauluissa turhiin itsestäänselvyyksiin, vaan vaihtelee dynamiikkaa taitavan hienovaraisesti. 

Fleet Foxes: Ragged Wood 

Bobby Vee: Take Good Care of My Baby

26.3.2011: Bobby Vee: Take Good Care of My Baby (1961; King/Coffin)

60-luvun alun puhtoisiin yhdysvaltalaisiin teini-idoleihin kuuluneen Bobby Veen ura alkoi tragedian kautta: hän pääsi yhtyeineen esiintymään Winter Dance Party -kiertueella helmikuussa 1959, kun kolme pääesiintyjää Buddy Holly, Ritchie Valens ja JP ’The Big Bopper’ Richardson olivat saaneet surmassa pienkoneonnettomuudessa. Myöhemmin Bobby Vee myös julkaisi tribuuttialbumin Hollylle. 

Ensimmäisen ykköshittinsä Take Good Care of My Baby Bobby Vee saavutti 18 vuoden iässä vuonna 1961. Kun biisin takana on alan huippuihin lukeutuva laulunkirjoittajapariskunta ja esittäjänä siloposkinen teini-idoli, voiko mikään mennä vikaan? Take Good Care of My Baby viihtyi Yhdysvaltain Billboard-listan kärjessä kolmen viikon ajan. Mainittakoon vielä, että muuan liverpoolilaisyhtye Beatles esitti sen koe-esityksenä Deccalle uudenvuodenpäivänä 1962. Valitettavasti sillä kertaa ei tärpännyt. 

Bobby Vee: Take Good Care of My Baby 

Super Furry Animals: The Man Don't Give a F**k

25.3.2011: Super Furry Animals: The Man Don't Give a F**k (1996; Super Furry Animals/Becker/Fagen)

Super Furry Animals, Cardiffin lahja vaihtoehtorokille, on pitänyt yhtä jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Levy-yhtiö Creationin pomo Alan McGee antoi pojille aikanaan levytyssopimuksen sillä ehdolla, että he laulaisivat englanniksi – niin he olivat aiemminkin tehneet, leveä walesilaisaksentti oli vain hämännyt McGeetä. Yhtyeen vuonna 1996 julkaistu ensilevy Fuzzy Logic sai osakseen hyviä arvioita, ja nousi brittilistan sijalle 23. 

Steely Danin Show Biz Kidsiä sämpläävä The Man Don’t Give a F**k on useaan suuntaan osoittava äkäinen protestilaulu, joka hyökkää sekä valtiovaltaa että naurettavuuksiin asti yltävää sensuuria vastaan. Biisi on sekä sanomaltaan että äänimaisemaltaan yhä ajankohtainen: yhtye jopa julkaisi siitä 23-minuuttisen liveversion vuonna 2004. 

Super Furry Animals: The Man Don't Give a F**k