Loppuun hieman yhteenvetoa

 
365 biisin joukossa edustetuimmat vuosikymmenet ovat 60-luku (23,6 %), 00-luku (21,1 %) sekä 70-luku (19,2 %). Eniten biisejä (15) on vuosilta 1967, 1968, 1977 ja 2004.

Blogin vanhin biisi on vuodelta 1945 (This Land Is Your Land), uusimmat kaksi vuodelta 2011. Vuodesta 1954 vuoteen 2011 jokaista vuotta edustaa vähintään yksi biisi.

Yksi biisi per artisti -sääntöä tulin toisinaan kiertäneeksi hieman. Useammin kuin kerran blogissa esiintyivät muun muassa David Byrne (sekä Talking Headsin riveissä että Brian Enon kanssa), John Lydon (Sex Pistols ja Public Image Ltd), Paul Simon (Garfunkelin kanssa ja soolona) sekä lukuisat muut.

Monet kelpo artistit jäivät uupumaan listalta. Osa tarkoituksella, toiset unohtuivat. Seison kuitenkin näiden 365 biisin takana.

Radiohead: Paranoid Android

15.1.2012: Radiohead: Paranoid Android (1997; Yorke/Greenwood/O'Brien/Greenwood/Selway)


Viime vuosikymmenten parhaalta bändiltä Radioheadilta, kuten monelta yhtyeeltä, olisin voinut valita päivän biisiksi kymmeniä muitakin raitoja. Kallistuin kuitenkin ilmiselvän valinnan puoleen: Paranoid Android oli aivan pakko saada mukaan.

Syntymättömien kananpoikien äänten ja juppien vastenmielisen verkostoitumisen maustama biisi on Radioheadin poikien mukaan kuvaus ’täydellisestä kaaoksesta’, illasta Los Angelesin suihkuseurapiirin parissa. Yhtyeen halveksunnan ja pakokauhun sekainen lyyrinen maailma saa pontta lohduttomasta äänimaisemasta; se ilmentää kaiken sen sekasorron, mihin sanat eivät pysty.


Radiohead: Paranoid Android

Mott the Hoople: All the Young Dudes

14.1.2012: Mott the Hoople: All the Young Dudes (1972; Bowie)


Nuori David Bowie fanitti kulttisuosiota nauttinutta Mott the Hooplea niin paljon, että kuultuaan yhtyeen aikeista ripustaa hanskat naulaan hän tarjosi heille omaa materiaaliaan levytettäväksi. Suffragette City ei Mottin pojille kelvannut (!); All the Young Dudesin bändi sen sijaan kelpuutti mielihyvin.

All the Young Dudes todistaa jälleen, että Bowien glam toimii paremmin kuin mikään muu glam. Ikoninen sukupolviraita on rehvakas mutta sydämellinen. Laulaja Ian Hunterin tulkinta tuo valoa ja toiveikkuutta Bowien synkähköihin sanoihin.


Mott the Hoople: All the Young Dudes

Weezer: Buddy Holly

13.1.2012: Weezer: Buddy Holly (1994; Cuomo)


Paremman sanan puutteessa nörttirockin kuninkaalliset Weezer valitsivat ensilevynsä tuottajaksi Carsin nokkamies Ric Okasekin. Päätös oli hyvä: miehen käsialaa on Weezerin tunnusmerkiksi muodostunut kirkas kitarasoundi, joka oli virkistävä tuulahdus 90-luvun synkistelyyn taipuvaisen kitararockin joukossa.

Debyytin riemastuttava kakkossingle Buddy Holly on tavattoman toimiva sekoitus ironiaa ja viattomuutta. Mainion purkkamainen melodia tarttuu ensi kuulemalta, ja kertosäkeeseen on yksinkertaisesti pakko yhtyä mukaan.


Weezer: Buddy Holly

Modest Mouse: Float On

12.1.2012: Modest Mouse: Float On (2004; Brock/Gallucci/Judy)


Toisinaan kärsivällisyys palkitaan. Reilut kymmenen vuotta pieniä yleisöjä viihdyttänyt indieyhtye Modest Mouse myi platinaa neljännellä studiolevyllään Good News for People Who Love Bad News. Menestyksen heille suo; etenkin kun musiikki ei ollut ottanut valtavaa harppausta valtavirtaan päin, vaan oli yhä kulmikasta ja omintakeista.

Yllätyksiäkin levyllä toki piisaa. Jokseenkin pessimistisellä maailmankatsomuksella siunattu keulahahmo Isaac Brock on kääntänyt sopivasti kelkkansa levyn mainiolla ensisinglellä: poikkeuksellisen positiivinen Float On lienee yhtyeen rakastetuin biisi.


Modest Mouse: Float On

Television Personalities: This Angry Silence

11.1.2012: Television Personalities: This Angry Silence (1981; Treacy)


Dan Treacyn luotsaama, kokoonpanoaan alati vaihdellut Television Personalities loi popmusiikin lukuisista eri aineksista omaleimaisen, energiaa pursuavan keitoksen. Yhtyeen nokkela hyväntuulisuus ja lukuisat popkulttuuriviittaukset tuntuvat näin jälkikäteen varsin 2000-lukulaisilta.

70-luvun punkin ja post punkin elementtejä hyödyntävä This Angry Silence on tarttuvan pintansa alla melko tummasävyinen, jopa epätoivoinen popkappale. Hurmaavan lo-fi-henkinen tuotanto on ajanmukaisen kotikutoinen.


Television Personalities: This Angry Silence

Leonard Cohen: Suzanne

10.1.2012: Leonard Cohen: Suzanne (1967; Cohen)


Suurten kysymysten äärellä viihtyvä kanadalainen laulaja-lauluntekijä Leonard Cohen päätti 60-luvulla kokeilla siipiään folkmuusikkona, kun miehen kirjallinen ura ei ottanut tuulta alleen. Cohen on pysynyt uskollisena pohdiskelevalle, lyyriselle tyylilleen jo yli neljän vuosikymmenen ja reilun kymmenen studioalbumin ajan.

Miehen Songs of Leonard Cohen -ensilevyn upea avausraita, lukuisia kertoja versioitu Suzanne on lähestulkoon täydellinen balladi. Sen maalailevat, tulkinnanvaraa jättävät sanat sekä viehättävä melodia pukevat hienosti toisiaan.


Leonard Cohen: Suzanne

Tom Waits: Time

9.1.2012: Tom Waits: Time (1985; Waits)


Kapakoiden kultakurkku Tom Waits antaa eletyn elämän näkyä ja kuulua. On vaikea sanoa, kuinka kaukana miehen vastustamattoman dekadentti, bukowskimainen lavapersoona on todellisuudesta – hän kun vetää roolin niin mielettömän hyvin.

Toisinaan Waits uskaltaa antaa tilaa myös herkälle puolelleen. Bob Dylan -henkinen balladi Time on Waitsin runoutta parhaimmillaan: hänen tarkkaavainen katseensa tallentaa kokonaisen maailman ympärillään ja kutoo sen yksinkertaisen kertosäkeen avulla upeasti yhteen.

Tom Waits: Time

50 Cent: In da Club

8.1.2012: 50 Cent: In da Club (2003; Jackson/Young/Elizondo)


Run DMC:n DJ Jam Master Jayltä laulunteon alkeet oppinut, myöhemmin Eminemin ja Dr. Dre:n suosioon päässyt Curtis ”50 Cent” Jackson oppi kotikulmillaan Queensissa nuorena kadun tavoille: hän aloitti diilauksen 12-vuotiaana ja tuli myöhemmin ammutuksi yhdeksän kertaa. Kadun opit ovat päässeet käyttöön myös miehen musiikkiuran aikana, kun suurisuinen ja kenties hieman harkitsematon Fiddy on tuon tuosta joutunut kahnauksiin muiden räppäreiden kanssa.

Miehen miljoonia myyneen Get Rich or Die Tryin’ -debyytin ensisingle In da Club on takuuvarma tanssilattian täyttäjä, täynnä voittajan asennetta ja riemastuttavaa rehvakkuutta. Dr. Dre:n kimmoisa tausta on yksinkertaisesti mainio.


50 Cent: In da Club

Joni Mitchell: Blue

7.1.2012: Joni Mitchell: Blue (1971; Mitchell)

Kanadatar Joni Mitchell oli ehtinyt jo luoda itselleen nimeä 60-luvulla konsertoidessaan ahkerasti ympäri Yhdysvaltoja. Vuoden 1971 raa’an henkilökohtainen mestariteos Blue räjäytti lopullisesti pankin ja vakiinnutti Mitchellin aseman folkrockin laulaja-lauluntekijöiden kiistattomassa kärjessä. 

Levyn kaunis nimiraita tuo Mitchellin paljaan ja haavoittuvaisen mutta samalla itsevarman tulkinnan upeasti esiin. Hän kohtaa kylmän maailman rehellisen voimattomana: jokainen sana on samanaikaisesti vilpitön ja katkera. 

Joni Mitchell: Blue 

The Feelies: Crazy Rhythms

6.1.2012: The Feelies: Crazy Rhythms (1980; Mercer/Million)

Newjerseyläinen Feelies julkaisi Crazy Rhythms -ensilevynsä post punkin kärkivuosina. Myllerrykset yhtyeen kokoonpanoissa antoivat kakkoslevyn odottaa itseään kuusi vuotta, jolloin bändin rytmiryhmä oli ehtinyt rauhoittua ja musiikki saanut akustisempia sävyjä. 

Debyytin nimiraidan mainio, pitkälti improvisoitu perkussio-osuus huokuu musiikin tekemisen iloa. Post punkille tyypillinen hermostuneisuus kuuluu, mutta se ei vie liikaa elintilaa. Se on vain yksi keino purkaa yhtyeen valtavaa energian määrää, joka tarttuu herkästi myös kuulijaan. 

The Feelies: Crazy Rhythms 

The Notorious B.I.G.: Juicy

5.1.2012: The Notorious B.I.G.: Juicy (1994; The Notorious B.I.G.)

24-vuotiaana menehtyneen Christopher Wallacen, alias Notorious B.I.G.:n, elämä päättyi liian varhain. Tosin mies, joka muutamaa vuotta aiemmin antoi hienolle ensilevylleen nimeksi Ready to Die, taisi tämän aavistaakin. 

Biggien ensisingle Juicy tuo komeasti esiin miehen tarinankerrontataidot. Vaivattoman kuuloisesti tulkittu, mehevä ryysyistä rikkauksiin -tarina pistää väkisinkin hymyilemään. Harmi, että nuorta vihaista miestä nähtiin harvoin näin tyytyväisenä – se nimittäin pukee häntä. 

The Notorious B.I.G.: Juicy 

Coldplay: Shiver

4.1.2012: Coldplay: Shiver (2000; Coldplay)

Harva tuskin enää muistaa sitä aikaa, jolloin Coldplay oli lupaava, enemmän tai vähemmän Radioheadin raivaamaa polkua kulkeva indiebändi kymmenien kaltaistensa joukossa. Kuitenkin jo herkällä ensialbumillaan Parachutes yhtye antoi esimakua tulevasta maailmanvalloituksestaan. 

Levyn ilmavalla Shiver-ensisinglellä näkyvät Coldplayn varhaisen tuotannon Jeff Buckley -vaikutteet. Biisi on tosin vaikutteistaan huolimatta myös omaperäinen; se on suloisen vilpitön mutta anteeksipyytelemätön. 

Coldplay: Shiver 

Brian Eno & David Byrne: America Is Waiting

3.1.2012: Brian Eno & David Byrne: America Is Waiting (1981; Eno/Byrne)

David Byrnen ja Brian Enon hedelmällinen yhteistyö alkoi 70-luvun loppuvuosina, kun Eno tuotti kolme häikäisevää Talking Heads -albumia, tuoden levyille vaikutteita funkista maailmanmusiikkiin. Byrne ja Eno menivät My Life in the Bush of Ghosts -albumillaan tätäkin pidemmälle: he hylkäsivät laulun konventiot ja loivat kerrostetut äänimaisemansa hyödyntäen muun muassa arabialaista laulua sekä saarnamiehen pauhausta. 

Levyn avausraita America Is Waiting on kiehtova ja yllättävänkin koherentti sekamelska afrikkalaisia perkussioita ja post punkin kitarasoundia. Radio-DJ:n poliittisen palopuheen alleviivaava sämplääminen lienee kaksikon selkein yhteiskunnallinen kannanotto. 

Brian Eno & David Byrne: America Is Waiting