The Kinks: Dedicated Follower of Fashion

7.3.2011: The Kinks: Dedicated Follower of Fashion (1966; Davies)

Kinks aloitti uransa amerikkalaisesta rhythm and bluesista ammentavana rockyhtyeenä. Kuitenkin vain pari vuotta läpimurtohitti You Really Got Men ilmestymisen jälkeen Kinksin keulahahmo Ray Davies alkoi viedä yhtyeen musiikkia uusille urille. Uudemmista singleistä paistoi läpi peribrittiläinen music hall -perinne sekä rehevä ympäristön havainnointi. 

Havainnoiva sosiaalinen kommentointi toi mainiosti esille Daviesin täsmäaseen: purevan satiirin. Tätä asetta Davies hyödyntää Britannian singlelistan viidenneksi nousseella Dedicated Follower of Fashionilla. Daviesin kevyt pilke silmäkulmassa muuttuu melkeinpä avoimeksi halveksunnaksi hänen laulaessaan ’Carnaby Streetin armeijasta’; kokonaisesta sukupolvesta nuoria, joille yhteiskunnallisen muutoksen raikkaat tuulet edustavat vain uusia värejä ja leikkauksia. 

The Kinks: Dedicated Follower of Fashion 

Tom Robinson Band: Glad to Be Gay

6.3.2011: Tom Robinson Band: Glad to Be Gay (1978; Robinson)

Tom Robinsonin muusikonura alkoi Kinksin Ray Daviesin suojattina Café Society -yhtyeessä. Nähtyään Sex Pistolsin lavalla vuonna 1976 Robinson jätti Café Societyn ja avasi ovea avoimelle poliittisuudelle uuden Tom Robinson Band -yhtyeensä myötä. Yhtyeen vahvin manifesti oli alkujaan vuoden 1976 Lontoon Gay Pride -paraatia varten kirjoitettu Glad to Be Gay. 

Glad to Be Gay on erinomainen protestilaulu: tarttuva, äkäinen ja oikealla asialla. Sanoissaan Robinson hyökkää mainiosti poliisin asenteita sekä lehdistösensuurin tekopyhyyttä vastaan. Kaikkien parhaiden protestilaulujen perinteen mukaisesti radioasemat boikotoivat laulua; tämä ei kuitenkaan estänyt sen nousua Britannian singlelistan kahdenkymmenen kärkeen. 

Tom Robinson Band: Glad to Be Gay

Hot Hot Heat: This Town

5.3.2011: Hot Hot Heat: This Town (2002; Hot Hot Heat)

Kanadalaisen Hot Hot Heatin inspiraation lähteet ovat 70-80 –luvun vaihteen post punkissa ja uudessa aallossa. Yhtyeen tärkein ase on Steve Baysin ääni: hänen tulkintansa on itseironialla maustettua, hermostunutta post punk -pastissia Talking Headsin ja Wiren hengessä. 

Yhtyeen Make Up the Breakdown -debyytin raita This Town edustaa mainiosti Baysin optimismia. Koukkuja pursuava, konventioihin taipumaton poplaulu piirtää hienosti kuvan aamunkajosta vieraassa kaupungissa. Strokes-henkinen elämänväsymys on kaukana: toisin kuin monet aikalaisensa, Hot Hot Heat näkee lopulta uuden kaupungin uhat mahdollisuuksina. 

Hot Hot Heat: This Town 

Echo & The Bunnymen: A Promise

4.3.2011: Echo & The Bunnymen: A Promise (1981; Sergeant/McCulloch/Pattinson/de Freitas)

Nyt sitä on vaikea uskoa, mutta aikanaan Liverpoolin Echo & The Bunnymenia pidettiin U2:n varteenotettavimpana haastajana. Bunnymenista ei koskaan tullut stadionluokan yhtyettä, mutta se ei vähennä etenkään heidän hienojen alkuvuosiensa tuotannon arvoa. 

Echo & The Bunnymen oli liverpoolilaisperimänsä mukaisesti post punk -skenen melodisimpia yhtyeitä: tämä pehmentää yhtyeen angstisia, mystiikalla leikitteleviä sanoituksia. A Promise -hitillä nuoren Ian McCullochin laulun samanaikaisesti suureellinen ja viaton kiihko on käsin kosketeltavaa. 

Echo & The Bunnymen: A Promise 

Pixies: Debaser

3.3.2011: Pixies: Debaser (1989; Francis)

80-luvun lopussa Pixies potkaisi oven auki ennennäkemättömälle amerikkalaisen vaihtoehtorockin aallolle. Yhtyeen musiikissa kuuluvat vaikutteet Beefheartista Beatlesiin. Punkin, surffikitaran ja pehmeiden harmonioiden epäpyhä liitto toimii kuin rasvattu. 

Pixiesin kolmoslevy Doolittle räjähtää äkäisesti käyntiin Debaserilla. Black Francis (myöhemmin Frank Black) haki inspiraatiota Luis Buñuelin elokuvasta Andalusialainen koira, ja siitä miten filmi halvensi sen ajan taiteelle asetettuja standardeja. Myöhemmin Kurt Cobainin kerrotaan sanoneen, että hän perusti koko uransa Debaserin varaan. Hän ei liene ainoa. 

Pixies: Debaser 

Crosby, Stills, Nash & Young: Ohio

2.3.2011: Crosby, Stills, Nash & Young: Ohio (1970; Young)

Toukokuussa 1970 ohiolaisen yliopiston kampuksella järjestetty mielenosoitus Yhdysvaltain armeijan kaukoidän sotatoimia vastaan päättyi verisesti, kun aseistetut sotilaat hyökkäsivät aseettomia opiskelijoita vastaan. Crosby, Stills, Nash & Young levytti Neil Youngin kirjoittaman Ohion vain 11 päivää tapahtuman jälkeen. 

Ohio lienee yksi kaikkien aikojen väkevimmistä protestilauluista. Uskomattoman latautunut Young sohaisee ampiaispesää mainitsemalla Nixonin nimen, ja David Crosby lähestulkoon itkee taustalla. On sanomattakin selvää, että moni radioasema kieltäytyi soittamasta näin avoimesti Nixonin hallintoa kritisoivaa laulua. Yliopistoradiot kuitenkin ottivat laulun omakseen, ja sen perintö elää yhä. Tämä täsmäase todella osui ja upposi. 

Crosby, Stills, Nash & Young: Ohio 

The Specials: Too Much Too Young

1.3.2011: The Specials: Too Much Too Young (1979; Dammers/ack. to Chalmers)

70-luvun loppupuolella useat brittiyhtyeet käänsivät katseensa kohti Jamaikaa. Ska-musiikista ammentavan 2-tonen tärkein yhtye oli coventrylaisseitsikko Specials. Ulkokuori oli kunnossa: yhtye pukeutui mod-henkisen tyylitellysti mustaan ja valkoiseen. Laulaja Terry Hallin välinpitämätön lavapersoona oli kunnianosoitus Johnny Rottenille, ja toinen vokalisti Neville Staple oli pesunkestävä ’rude boy’. Lisäksi bändi soitti tiukasti yhteen. 

Yhtyeen sydän oli kuitenkin kosketinsoittaja ja laulunkirjoittaja Jerry Dammers, joka ammensi terävästi brittiläisen yhteiskunnan epäkohdista. Specials otti kantaa muun muassa Dammersin rustaamalla mainiolla Too Much Too Young -raidalla, jossa Terry Hall laulaa liian nuorena äidiksi tulleen tytön olevan lapsineen vain ’lisätaakka hyvinvointiyhteiskunnalle’. 

The Specials: Too Much Too Young