Oasis oli kansantajuisempi, Pulp älyllisempi, Suede kauniimpi. Blur oli urbaani, vauhdikas, nenäkäs ja lopulta kepeytensä vanki. Brittipopin kultaisten vuosien jälkeen Blur teki parhaansa karistaakseen Cool Britannian jättämän leiman ja kehitti soundiaan lo-fi-henkisemmäksi vuoden 1997 Blur-albumillaan.
Bändin harmiksi levyn raidoista yleisöön upposi parhaiten kahden minuutin grunge-parodia Song 2. Simppelillä riffillä ratsastavasta, viimeistään kertosäkeessä ylikierroksilla käyvästä pophelmestä tuntuvat pitävät kaikki – itse bändiä lukuun ottamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti